JANASLAHTI
Janaslahti sijaitsi Laatokan rannalla, noin kolme kilometriä Välimäeltä
etelään. Kylässä asui maanviljelijöiden ohella kalastajia ja
laivamiehiä.
Maasto oli hyvin vaihtelevaa, oli korkeitakin mäkiä, korkein oli
Varttisenmäki, sitten oli kymmenen metriä matalampi Palomäki. Lisäksi
oli Suurimäki ja Häyhänmäki, jonka laelta avautui Laatokalie komea
näköala, joka rovasti Talvitien sanoman mukaan "ei ollut pikkunättiä".

Kuva: Janaslahti kotilaiturissa
Mykräsenlahden pohjoispuolella oli Uumonniemi ja sen takana Uumonlahti,
jossa oli Janaslahden laivalaituri. Vajaan kilometrin päässä oli
Ruukinranta, johon aikoinaan päättyi Välimäen rautakaivoksilta tuleva
kapearaiteinen rautatie, Rautatiepengertä pitkin kuljettiin Välimäen ja
Janaslahden väliä.
Janaslahden lapset kävivät koulunsa Välimäellä.
Pääosa Janaslahden asukkaista kuului
Impilahden ev.lut. seurakuntaan. (JS)
TAKAISIN KARTTA SIVULLE