KITELÄ    

Kitelän Talot karttaan tästä

Kitelän ( Kitilän) kylä syntyi 1500-luvulla ja se mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1589 maakirjassa. Tuolloin seudun asukkaat olivat siirtymässä eränkäynnistä kaskiviljelyyn. Jokivarren maaperä oli hedelmällistä ja halla vieraili vain harvoin. Niinpä Kitilästä aikaa myöten muodostuikin merkittävä maanviljelyskylä. Ennen Pitkärannan seurakunnan perustamista Kitilä oli koko pitäjän ortodoksinen keskus.

Kuvassa:

Kitelän koulu ja uusi kirkko. Taustalla Hippolanmäki.

Kylän maasto oli kumpuilevaa. Solanselän, Polviselän ja Hippolanmäen ympäröimä peltoaukea oli kilometrien mittainen ja idän suunnassa sitä reunusti vehreä, järvestä loivana rinteenä kohoava peltovyöhyke. Maantie kulki kylän läpi kapean jokiniemen kautta. Rautatie kaarsi pohjoislaitaa pitkin. Kitilästä johtivat kapeat kärrytiet etelään Koirinojaan ja Hunttilaan, lounaaseen Haukkaselkään ja Mursulaan, pohjoiseen Hippolaan, Satiseen ja Ruokojärvelle sekä itään Pieloinmäkeen, Jonnisenmäkeen ja Kelivaaraan. Kitilän kylän kaupoista hankittiin ne ruoka-aineet, joita kotikylien pelloista, metsistä ja kalavesistä ei saatu. Kitilän kohdalla Syskyänjokea nimitettiin Kitilänjoeksi ja Kitilänjärven jälkeen se tunnettiin Hirvosenjokena.

Maisemaltaan kauneimpia paikkoja olivat molempien kirkkojen ympäristöt, järvi ja maantiesillan seutu. Vanhan kirkon kumpu oli muinainen kalmistoalue. Haukkaselkään johtavan tien varteen sijoitettu uusi hautausmaa otettiin käyttöön 1920-luvulla.

Kitilän kylä alkoi Leppäsillan rajalta heti rautatiealikäytävän jälkeen, missä tien oikealla laidalla olivat Ronkaisen ja Mustalais-Sampan mökit. Tienvarrella oli kolmisenkymmentä asuintaloa. Impilahti-kirjassa Simo Härkönen kuvaa tarkasti tienvarsinäkymät 1930-luvun lopulta ja mainitsee viimeisinä kylän eteläosan taloina Sulun ja Siilinin. Sulunmäki on viime vuosina tullut kotiseutumatkaajille tutuksi ”kitilänkivien”, almandiinigranaattien kaivamispaikkana. Nämä korukivet tunnettiin jo Ruotsin kuningas Juhana III:n aikana. V.1583 määrättiin sotilasosasto Käkisalmesta näitä ”jalokiviä” kaivamaan. Ruotsissa niitä nimitettiin Karjalan rubiineiksi. Niistä tehtyjä koruja on vielä nykyäänkin Ruotsin valtionkalleuksien joukossa. Näistä asioista ja Kitilän kylän varhaisvaiheista kertoo Tauno Judinin romaani Karjalan rubiinit.

Kitilän asukkaat elivät pääosin maataloudesta. Kylässä oli myös sepän, suutarin ja räätälin töitä taitavia käsityöläisiä. Posti ja osuuskassa tarjosivat palvelujaan, samoin osuuskauppa sekä yksityinen kyläkauppa. Kauppias Vannisen tytär Kyllikki opittiin myöhemmin tuntemaan kirjailija Kyllikki Mäntylänä. Hänen teoksissaan on runsaasti impilahtelaisia kylä- ja ihmiskuvauksia. Toinen impilahtelaiskirjailija Asta Kaste-Lehikoinen oli syntyisin Jonnisenmäestä.

Kitilä oli monella tapaa virkeä kylä. Laulukuorot ja lukuisat seurat toimivat vilkkaasti. Opettajaperhe Härkösen pojat muodostivat jousikvartetin, joka esiintyi ahkerasti varsinkin kesäisin. Härkösen pojista Leo teki elämäntyönsä säveltäjänä ja musiikinopettajana. Pääosa Kitilän asukkaista oli uskonnoltaan ortodokseja. Kyläläisten hengellistä elämää leimasi ekumeeninen suvaitsevaisuus.

Kitilän kylä tuhoutui 1939-1944 -sodissa lähes kokonaan. Nykyään sen raunioiden löytäminen maastosta on hankalaa, sillä venäläiset ovat oikaisseet maantien lännen puolelta entisen kyläraitin ohitse, ja vanha jokisilta kyläniemen eteläkärjessä on luhistunut. (TJ)

Kitelästä lähtöisin olevia sukuja

Alava, Beloff, Brotkin, Haukka, Hellman Härkönen, Iljuskin, Jonninen, Judin, Juutila ( ent. Judin), Kallio, Kannas, Kaste (ent. Kräkin), Kivinen, Koskinen, Leinonen, Levonen, Luukkonen, Makkonen, Mujunen, Muuranto, Mäkinen, Mäntylä (ent. Kräkin), Neuvonen, Olanto, Pajarinen, Pakkanen, Papunen, Parviainen, Peltonen, Piirainen, Pohjanvuo (ent. Brotkin),Ronkainen, Rouhiainen, Ruuskanen, Räty, Savinainen, Siilin, Soikkonen, Sulku, Tenhamo, Tiainen, Turunen, Vaittinen ja Valkonen.

TAKAISIN KARTTA SIVULLE.............SIVUN ALKUUN