MÄKISALO
Mäkisalo kuului vuonna 1500 Vatjan viidennekseen ja sen taloja oli tuolloin verokirjan mukaan 21 ja niissä asui 24 veronmaksukykyistä miestä. Koko kylän tuolloiseksi asukasmääräksi on arvioitu noin 100 henkeä. Viisi kilometriä pitkä ja pari kilometriä leveä saari oli siis sen ajan oloissa tiheään asuttu.
Kuva: Kansanopiston luentokurssilaiset saapuvat Mäkisalon Pekonvuorelle
Oletetaan, että Mäkisalo oli saanut ensimmäiset asukkaansa paljon ennen vuotta 1500. Saaren sijainti oli edullinen, kalaisa Laatokka ja läheisen mantereen suuret erämetsät vieressä, Linnavuori oli tarjonnut vainon tullen turvan jo ammoisista ajoista.
Mutta Mäkisalo oli pysynyt kauan vain kalastajien asuinsaarena eivätkä kylän maatilat olleet koskaan tulleet ihan omillaan toimeen. Vain kalaa oli riittämiin ja hiukan ylikin.
Vuonna 1935, kun Sortavalan suuri maalaiskunta jaettiin, saari liitettiin Impilahden kuntaan yhdessä Janaslahden ja Purovaaran kanssa.
Saaren asujamistossa oli vuosisatojen aikana tapahtunut suuri muutos: Monet ortodoksiset suvut olivat vainovuosina joutuneet pakenemaan ja heidän tilalleen oli muuttanut luterilaisia perheitä.
Maatalous ja kalastus olivat entisvuosina tuoneet leivän, mutta viime vuosina ennen sotaa, olivat monet miehet hakeutuneet töihin myös Läskelän Joensuun suurelle sahalle. Myös Sipronlahden suuret uittopuulautat antoivat ansioita niputtamisessa ja purkamisessa. Talvisin oli rahdinajoa, kun Pitkärannan tehtaiden jopa 200 kilon painoisia selluloosapaaleja rahdattiin Sortavalaan rautatietä kuljetettaviksi.
Perinteinen talvinuotanveto oli säilynyt. Mäkisalolaisten nuotan pituus oli lähes kilometri ja vetoköysien mitta puolisen kilometriä. Suurimmaksi saaren miesten kertasaaliiksi on mainittu neljä tukevaa hevoskuormaa lahnoja ja yksi viisi ja puolimetrinen sampi. Keväisin saatiin joskus Lumpunniemen luota niin suuria kuoresaaliita, että kalaa ei oikeastaan enää kannattanut nostaa rannalle.
Mäkisalo oli kaunis paikka asua, mutta kunnollisen tien puute vaivasi. Lasten kulkeminen mantereelta saaren kouluun oli varsinkin kelirikkoaikoina hankalaa. Sama murhe oli myös Läskelässä työssä käyvillä.
Mäkisalon maasto ja Laatokan kasvua suosiva ilmanala loivat hyvän kasvupohjan mm. monille lehtotyypin kasveille. Niistä mainittakoon vaikkapa Pekonvuoren rinteitten siperianhanhikki, jäykkälehtinen laukka, hietaneilikka ja luonnonvarainen lehmus. Saaren kasvimaailmaan tutustuivat sekä tutkijat että retkeilijät.
Saaressa oli vain yksi kauppa, Juho Penttisen kauppapuoti. Oli myös koulu, raamisaha ja mylly. Postin toi Läskelän Joensuusta Posti-Jussi.
Kyläläiset kokoontuivat mielellään mm. eri uskontokuntien järjestämiin seuroihin.
Radion ja puhelinyhteyksien rakentamisen ansiosta juuri ennen sota-aikaa mäkisalolaisten eristynyt elämä muuttui. Myös moottoriveneet toivat oman apunsa yhteydenpitoon.
Talvisota jätti Mäkisalon rauhaan, ja kyläläiset pääsivät pariksi vuodeksi melko ehjinä säilyneisiin koteihinsa. Nykyään Mäkisalossa ei ole asutusta. Saaren ainutlaatuinen luonto, Pekon vuori ja Linnavuori kuitenkin vetävät vuosittain jonkin verran turisteja.(KH)
Mäkisalon saaren asujien sukunimistö on kirjattu Esi-isien Impilahti-kirjan sivuille 307-308.
Siellä mainitaan, että ennen talvisotaa Mäkisalon vajaasta neljästäkymmenestä perhekunnasta oli Kuokkasia peräti neljätoista. Toiseksi eniten oli Penttisiä, kuusi perhettä. Nykäsiä oli viisi, Tervosia neljä ja Tuunaisia kolme perhettä. Lisäksi saarella asuivat Jaatisen, Lehvosen, Pulkkasen, Puputin, Tietäväisen ja Änkeläisen perheet.
