METSÄKYLÄ
Nimestään huolimatta Metsäkylä ei ollut
mikään korpikylä, vaan Impilahden kirkonkylän välitön, pohjoiseen
suuntautuva jatke. Asutus Sortavala – Salmi
-valtatien kahden puolen. Kun aikoinaan Impilahden kylille
annettiin nimet, niin Metsäkylä-nimi oli varmaan ihan perusteltu.
Kuva:
Ivan Sario ja ori Samuli
Kylän pohjoisrajana oli Karsikkokallioon
louhittu lähes 10 metriä syvä leikkaus rautatietä varten. Kylämaisemassa
loivasti aaltoilevat pellot loivat kauniin, leppoisan näkymän, jota
piristivät harvat metsäsaarekkeet ja peltojen reunametsiköt.
Korkeimmilta paikoilta näkyi myös Kirkonkylän eteläpuolella kimalteleva
Impilahti. Metsäkyläläisten oli verrattain vaivatonta käyttää hyväkseen
Kirkonkylästä löytyviä palveluja. Metsäkylässä oli kätilö, kaksi
nahkurinverstasta, puuseppä sekä ”rautaseppä” pajoineen, muurari, suksi-
ja rukkimestari, räätäli, ompelija, suutari, teurastaja sekä
kirvesmiehiä. Kylän peruselinkeino oli luonnollisesti maatalous.
Kuva:
Hukkasten talo vuonna 1905
Sota-ajoista Metsäkylä selvisi verrattain
vähin vaurioin, koska sen alueella ei käyty taisteluja. Uusien isäntien
aikana paloi kuitenkin kylän kaksi suurinta taloa ja melkein kaikki
ulkorakennukset on purettu polttopuiksi.
Aineellisia vaurioita monin verroin suurempia olivat henkilötappiot: yksi
nainen ja yhdeksän miestä. Se oli Metsäkylän uhri maamme vapaudelle.
KOTIKYLÄN MUISTO EI
HIMMENE. (AS)
TAKAISIN KARTTA SIVULLE