PITKÄRANTA
Pitkäranta oli aikoinaan syrjäinen rantakylä, jonne vain muutamat kalastusta ja kaskenpolttoa harjoittaneet perheet olivat asettuneet asumaan. Vuoden 1500 vatjalaisen viidenneksen verokirjassa mainitaan kylän asukasmääräksi kolmisenkymmentä henkeä. Pitkäranta heräsi ”kalevalalaisesta kaudestaan” vasta 1700-luvun lopulla. Silloin siellä alkoi sahojen ja kaivosten kausi ja niiden jälkeen tulivat lasitehdas ja selluloosatehdas.
Pitkärannan Uitonmäki, taustalla Pusunsaari
Teollisuuden myötä kylään tuli vanhan karjalaisen talonpoikaisväestön rinnalle tehdastyöväkeä, kauppiaita, ja käsityöläisiä. Yhteiskunnan kehitys edellytti myös koulutetun väestön muuttamista paikkakunnalle. Tarvittiin opettajia, metsänhoitajia, pappeja, lääkäreitä ja tehtaan virkailijoita. Myös sotaväkeä muutti sinne perustetulle kasarmille. Parissa vuosisadassa Pitkäranta kehittyi sosiaaliselta rakenteeltaan monikerroksiseksi taajamaksi. Tehtaat vetivät väkeä myös muualta Suomesta ja Venäjältä. Varsinkin vaativimpiin tehtaan erikoistehtäviin kutsuttiin ulkomaisia mestareita. Tämä väestönosa ns.”hyvälistö” ei yleensä osannut suomea eikä karjalaa ja näin ollen se eli monin tavoin muusta väestöstä eristynyttä elämää.
Kirjassaan Esi-isien Impilahti, on Paavo Koponen laajasti kuvannut pitkärantalaisen teollisuuden ja teollisuusyhdyskunnan kehitystä sadan vuoden aikana 1820-luvulta 1930-luvulle.
Pitkärannan ja sen ympäristön vuoriperästä oli löydetty malmeja jo 1700-luvun lopulla, mutta vasta 1840-luvulla alkoi kuparin valmistus, joka jatkui malmin loppumiseen saakka seuraavan vuosisadan alussa. Maaperästä kaivettiin myös rauta- ja tinamalmia. 1800-luvun lopulla Pitkärannassa oli yli kaksikymmentä kaivosaukkoa, joissa oli kaivoskäytäviä 6-8 kerroksessa. Malmivarojen loputtua valmistettiin v.1887 perustetussa lasitehtaassa noin 10 miljoonaa pulloa vuodessa ja Pitkärannan tehtaan tuotanto oli vuosisadan lopussa suurempi kuin kaikkien muiden suomalaisten pullotehtaitten tuotanto yhteensä.
1914 osti norjalainen teollisuusmies C.D. Diesen. Pitkärannan vanhan sahan ja sen laajat metsäkiinteistöt. Vuonna 1920 alkoi sahaus Pusunsaaren uudistetussa sahalaitoksessa ja vuotta myöhemmin aloitti toimintansa myös sulfaattiselluloosatehdas. Pitkäranta oli siirtynyt niin sanottuun puukauteen.
Pitkäranta oli maisemaltaan nimensä mukainen. Sille kuului kaakosta luoteeseen ulottuvaa Laatokan rantakaistaa yli seitsemän kilometriä, minkä lisäksi runsas saaristo kasvatti rantaviivaa ainakin toisen moisen. Saarista suurin oli tehtaitten sijaintipaikka Pusunsaari, sen pohjoispuolella oli Nurmisaari ja sitten Lammassaari, joka tunnettiin Laatokan maalari Grigor Auerin kotisaarena. Pitkärannan edustan muita saaria olivat Maksima, Kylysaari, Vihkimäsaari, Haarasaari, Kaitasaari, Putkisaari, Petäjäsaari ja Paimoi. Niiden länsipuolella oli kolme kilometriä pitkä Vuoratsu. Saaret olivat enimmäkseen asumattomia.
Kuvassa: Taiteilija Grigor Auerin talo Lammassaaressa
Pitkärannan kylät pohjoisesta luetellen olivat Toikkasenkylä, Peräkylä, Rannankylä, Petäjäkylä sekä Kuusikkoniemi. Rannankylän yläpuolella, valtamaantien tuntumassa, sijaitsi Pitkärannan kaupallisen elämän keskus. Siellä oli erityyppisiä myymälöitä, posti, apteekki, Kansallis-Osake-pankki ja rautatieasema. Kylän ns.Sumppimäen urheilukenttä oli Pitkärannan paras.
Rannankylän tienoilta kaartoi maantien haara pohjoisemmaksi Petäjäkylään, jossa sijaitsivat mm. tehtaan työntekijöitten kaksikerroksiset asuinrakennukset. Siellä oli myös ortodoksinen kirkko, pappila sekä tori. Torilta alkoi rannan suunnassa kulkeva Savilinjan tie, jonka varressa oli mm. entinen työväentalo, Pitkärannan yhteiskoulun uusi koulurakennus, Uiton kansakoulu ja urheilukenttä. Tien varsi oli omakotialuetta.
Savilinjan pohjoispuolelta Ristauksesta jatkui tie Salmiin. Ortodoksisen kirkon lähettyvillä sijaitsi työväenopisto ja siitä pohjoiseen suojeluskuntatalo. Ristauksen koillispuolella oli Pervoi, vanhan kaivoksen alue. Entinen kuparitehtaan konehuone oli kunnostettu luterilaiseksi rukoushuoneeksi, jonka päätyyn oli rakennettu kellotorni. Läheisyydessä oli myös Kirkon kansakoulu.
Ristauksen ja Pervoin tienoot olivat omakotien ja tehtaan asuinrakennusten sijaintipaikkaa. Väljästi maastoon rakennettuja taloja ympäröivät puutarhat ja luonnonpuut. Viihtyisyyttä lisäsi myös kaunis maisema. Kylä sijaitsi Laatokkaan laskevalla rinteellä.
Laatokan ranta oli pääosin tehtaiden omistama. Alasavotalla asui aikoinaan myös liikemies Diesen. Alasavotalta rantaan kuljettaessa tultiin Kuusikkoniemeen, jossa oli asuintaloja ja tehtaan sairaala.
Pitkäranta oli Impilahden suurin asuintaajama ja vanhastaan se oli tunnettu mm.Valassin pruasniekan pitopaikkana. Tiheä asutus loi hyvät lähtökohdat monipuoliselle yhdistystoiminnalle. Osittain rajan läheisyydestä johtui, että suojeluskunta- ja lottatoiminta olivat Pitkärannassa näkyviä. Tehtaitten suuri työntekijämäärä antoi hyvät edellytykset työväenyhdistystoiminnalle. Marttayhdistys ja partiotoiminta kokosivat harrastajansa.
Työpaikkojen ja verotulojen ansiosta Pitkäranta oli Impilahden kuntataloudelle merkittävä hyvinvoinnin perusta. 1930- luvun viime vuosina puhuttiin Pitkärannan irrottamisesta Impilahden yhteydestä ja muuttamisesta kauppalaksi.
Talvisota runteli pahoin Pitkärannan asutusta. Mm. osa kouluista ja molemmat kirkot tuhoutuivat. Sen sijaan tehdas jäi niin ehjäksi, että se saatiin osittaiseen käyttöön jo jatkosodan aikana. Muukin rakennustoiminta oli tuolloin vilkasta.
Nykyisellään Pitkäranta on monin tavoin ränsistyneen tuntuinen taajama. Selluloosatehdas ja kivilouhimo ovat kylläkin tarjonneet töitä vuodesta 1945, mutta vilkkaimman teollisuustuotannon ajat ovat olleet ja menneet. Kylän koko rakennuskanta on pahasti rappeutunutta. Muutamat suomalaiskaudelta jääneet rakennukset sinnittelevät vielä pystyssä. Tervetulleena elämisen merkkinä on Pitkärantaan perustettu kotiseutumuseo, joka toimii ns. Walldenin talossa. Talon rakennutti apteekkari Eino Wallden v. 1930. Museossa esitellään seudun lähihistoriaa. Kokoelmissa on myös näytteitä alueen kallioperän malmeista ja mm. Impilahden almandiinigranaateista (kitilänkivistä). Sotavuodet 1939-1944 ovat saaneet oman pienen osastonsa. Museon esittelytekstit ovat kokonaan venäjänkielisiä, mutta mm. paikallisen hotellin kautta on mahdollisuus tilata mukaan suomenkieltä taitava opas. (TJ)
