Impilahden logo
Impilahden logo
Impilahti etusivuImpilahti historiaImpilahti arkistotImpilahti uutisetImpilahti jäseneksiImpilahti karttaImpilahti myynnissäImpilahti linkit


RÄKÄLI (KARPANVAARA)

Impilahden - Suistamon vaara-alueen hyville kaskimaille sijoittui idyllinen Räkälin kylä, aikaisemmin Karpanvaarana tunnettu. Se rajoittui pohjoisessa Kokkoselkään ja kaikilla muilla ilmansuunnilla Kerisyrjään. Vuonna 1638 maakirjaan tuli merkintä Karpanvaarasta Impilahden pienimpänä kylänä. Siinä oli vain kolme taloa, kun Kerisyrjässä niitä oli samaan aikaan 47 ja Kokkoselässäkin 15. Kylä kituutteli olemassaolon rajamailla ja kokonaan autioksi se meni Suuren Pohjan sodan vuosina. Vuonna 1939 Räkälissä oli 40 asumusta.

Vuonna 1728 siitä käytetään nimeä Räkäli. Ensimmäiset asukkaat tulivat etsimään hyviä kaskimaita, myöhemmin tulonlähteenä olivat myös metsästys, kalastus, tervanpoltto, metsätyöt ja rahdinajo. Kylän asukkaat olivat ahkeria maanviljelijöitä ja jo 1600-luvun lopussa heillä oli toiseksi suurimmat peltoalat koko pitäjän alueella, vaikka täyteen mittaansa pellot levittäytyivätkin vasta suuren Pohjan sodan jälkeen. Suurin osa kyläläisistä asui Hiihniinjärven pitkän ja kapean järven tuntumassa. Muita asuinkeskittymiä olivat Litmasenpiha, Ristimäki ja Kokinmäki. Järven eteläpäässä oli kylän keskeisin paikka, josta pienen matkan päässä, padotun kosken partaalla sijaitsi Jurvasen veljesten mylly ja saha. Sumerianjoesta pyydettiin helmisimpukkaa. Vaikka sitä pidettiinkin lähinnä herrojen huvina, sai joku helmistäkin lisätuloa. Litmasen talon aitassa oli kylän ainoa kauppa ja talon emännän puutarhaa pidettiin kylän parhaana.

   

    

Kuva: Hiihniinkoski

Kylän asukkaiden suuri enemmistö oli luterilaisia. Kylän kansakoulu toimi Kupiaisen talon kamarissa. Tie Räkäliin nousi Kerisyrjän suunnalta Liimon notkosta Räkälin lämpimille selänteille. Molemmissa viime sodissa kylä säilyi hyvin ja elämä ehti palata siellä lähes normaaliksi. Peltomaat saatiin raivattua ja mylly aloitti toimintansa. Nyt seutu on autio ja asumaton. Vanhaa tietä Kerisyrjästä pääsee hädin tuskin kulkemaan Hiihniinjärven länsirannalle. (MR)

 

Räkälistä lähtöisin olevia sukuja. (aikaisemmin Karpanvaara)

Tuunainen, Litmanen, Luukkonen, Venäläinen, Sarainen, Moilanen, Roiha, Karvonen, Savolainen, Ollikainen, Vanninen, Hämäläinen, Jurvanen, Hirvonen, Hyvönen, Kupiainen, Lätti, Leskinen, Mujunen, Ikonen, Vihavainen, Kokko
1939:
Meriläinen, Hirvonen, Litmanen, Kupiainen, Hyvönen, Pikkarainen, Kuokkanen, Frondelius, Tuunainen, Kuivalainen, Jurvanen, Änkiläinen, Lätti, Kuusela, Lehvonen, Kilpeläinen, Hämäläinen

TAKAISIN KARTTA SIVULLE..........SIVUN ALKUUN

Impilahti.net