Impilahden logo
Impilahden logo
Impilahti etusivuImpilahti historiaImpilahti arkistotImpilahti uutisetImpilahti jäseneksiImpilahti karttaImpilahti myynnissäImpilahti linkit


VÄLIMÄKI

Välimäki oli entinen teollisuuskylä. Rautakaivos ja rikastamo oli lopetettu vuosisadan vaihteessa. Kaivoksen peruja paikalla joitakin rakennuksia ja avoimet kaivoskuilut. Muistona menneestä toiminnasta oli myös kivijauhokentät "porot".

Kuva: Välimäen rautakaivoksen vedentarpeen tyydyttänyt tekolampi. Vasemmalla Välimäen kansakoulun pääty

 

Välimäen rautatiepysäkki oli Läskelä-Pitkäranta-radan varressa, kuusi kilometriä Impilahden rautatieasemalta pohjoiseen.

 

Kylä muodostui muutamasta talosta, keskuspaikka oli kansakoulu, mihin lapset tulivat läheisistä Janaslahden, Purovaaran ja Tielevon kylistä. Koululla oli kaksi opettajaa ja keskimäärin 50 oppilasta.

 

Maisema oli erittäin kaunis. Tehtaan jäljiltä siellä oli runsaasti jaloja lehtipuita ja koristekasveja. Muutenkin luonto oli hyvin rikasta, kasvilajeja oli runsaasti ja kasvillisuus hyvin rehevää.

 

Maantietä Välimäelle ei ollut. Kärrytie Sortavala .Pitkäranta -maantieltä erkani Tielevossa, kulki radan poikki koulun pihaan. Sähköä ei ollut eikä puhelinta, vesijohdoista puhumattakaan. Lähimmät kaupat olivat Kerisyrjässä kolmen kilometrin päässä. Impilahden kirkolle oli kuusi kilometriä. (JS)

 

TAKAISIN KARTTA SIVULLE

 

Impilahti.net