IMPILAHTELAINEN 2/2003

Pääkirjoitus: Pertti Hämäläinen

Huomio välimäkeläiset (Sakari Saavalainen)

Impilahti-Seuran hallitus vaihtui (Tiina Juurela)

Huunukassa kasvatettiin keskiajalla metsästyshaukkoja (Marja Rantanen)

Pääkirjoitus: Puheenjohtaja Pertti Hämäläinen

Olen 62-vuotias metsänhoitaja ja elämäntyöni olen tehnyt suomalaisen metsäteollisuuden palveluksessa, viime ajat alan lähialueyhteistyöprojekteissa. Vanhempani Jussi Hämäläinen ja Hilja Vänskä ovat Leppäsillan kylästä, jossa suvut ovat asuneet naapureina 1700-luvulta. Lapsia minulla on 10 eli kotiseutu- ja Impilahtelaishengen herätystä voin harjoitella perhepiirissä. Karjalaisuus ja Impilahtelaisuus merkitsevät minulle juuria, sukuni henkistä kasvualustaa, tapoja, tarinoita, traditioita arjessa ja juhlassa sekä kauniita Laatokan Karjalan maisemia. Olen iloinen, että tässä vaiheessa minulle avautui Impilahti-seuran toiminnan myötä uusi, rikas elämä.

**
Impilahti-seura on jäsenmäärältään luovutetun Karjalan suurin pitäjäjäsen, jäseniä on 720. Tämä kertoo, että Helmi Tiaisen ja Tuula Hämäläisen johdolla hallitus on tehnyt oikeita asioita ja laadukkaasti. Kesäiset kotiseutumatkat, perinnelounaat, kesäjuhlat ja kirkkoretket ovat tapahtumia, joita on arvostettu. Impilahden lukuisat kirkot ja kirkkomaat, sankarivainajat ovat saaneet muistokivensä ja juhlapyhinä niillä palavat kynttilät. Kun uusi hallitus ja puheenjohtajat ovat saaneet tällaisen perinnön uskon tulkitsevani hallituksen jäsenten tuntoja todetessani, että otamme tehtävän vastaan kiitollisina ja nöyrinä mutta innokkaina. Jäsenkunnan toiveiden täyttäminen, jäsenmäärän kasvattaminen ja erityisesti nuorten saaminen mukaan toimintaan on haaste. Lienen ensimmäinen puheenjohtaja, joka ei ole syntynyt Impilahdella ja niin on laita useiden hallituksen jäsentenkin kohdalla. Kun mietimme tulevia tehtäviä, kysymme varmasti opastusta ja neuvoa jäsenkunnalta. Onnistunut toiminta edellyttää jäsenkunnan toiveiden huomioon ottamista mutta myös suhteiden hoitoa nykyisen Pitkärannan kaupungin ja Impilahden viranomaisiin sekä alueella asuviin. Suomalaisilla on varmasti kulttuurin, taloudellisen ja lähialuetoiminnan keinoin mahdollisuus kasvavaan yhteistyöhön.

Impilahti-Seura hallitus vaihtui (T.J.)

Impilahti-Seura ry:n vuosikokousta vietettiin samana päivänä eduskuntavaalien kanssa. Edustajisto vaihtui myös impilahtelaisille, puheenjohtajaa myöten.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pertti Hämäläinen (Helsinki), kun pitkään seuraa vetänyt rautarouvanakin tunnettu Helmi Tiainen jättäytyi puheenjohtajan paikalta "eläkkeelle". Myös varapuheenjohtaja vaihtui ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Marja Rantanen (Helsinki). Onneksi paljon aikaan saanut voimakaksikko, Helmi ja Tuula, jäi kuitenkin hallitukseen ja täten toimimaan impilahtelaisten kanssa myös tulevaisuudessa.

Myös itse hallitus koki muodonmuutoksen ja nykyisessä hallituksessa on lähes saman verran edustajia Helsingistä ja muualta Suomesta. Hallitus näyttää nyt seuraavalta: Matti Saarialho (Helsinki), Tuula Hämäläinen (Helsinki), Ilmo Piirainen (Juankoski), Pertti Vuotila (Suonenjoki), sekä Kirsti Hiltunen (Outokumpu). Varajäseninä on Helmi Tiainen (Hyvinkää) ja Sylvi Honkkila (Helsinki). Keijo Hämäläisen ilmoitettua luopumisestaan sihteerin tehtävistä aloittaa uutena sihteerinä Outi Valpas (Kokkola).

Vuosikokouksessa perustettiin tiedotustoimikunta, jonka tehtävänä on kehittää Impilahti-Seura ry:n julkaisujen: internetsivujen, lehden, ja tulevien esitteiden sisältöä, sekä parantaa seuran tiedottamista. Sen puheenjohtaja toimii Keijo Hämäläinen ja muina jäseninä Marja Rantanen, Tiina Juurela ja Risto Nihtilä.

Huomio Välimäkiläiset! (Sakari Saavalainen)

Haetaan yhteyttä entisiin välimäkeläisiin, purovaaralaisiin ja janaslahtelaisiin.

Tekeillä on julkaisu "Välimäki – kylä koulun ympärillä". Kirjassa on tarkoitus käsitellä myös Purovaaraa ja Janaslahtea, mistä lapset kävivät Välimäen koulua. Nyt etsitään henkilöitä, jotka olisivat halukkaita osallistumaan kirjan tekemiseen kirjoittamalla tai valokuvia lähettämällä.

Hanke on vielä alkutekijöissään, sen toteutuminen riippuu siitä, löytyykö talkoohenkeä. Kirjaa toimittavat Välimäen pojat Sakari ja Jussi Saavalainen.

Yhteystiedot:

Sakari Saavalainen

Hernetie 4 B 10,

01300 Vantaa

p. (09) 8231 832 ja 0500-452571

Jussi Saavalainen

Tammikuja 3,

01360 Vantaa

p. (09) 871 0087 ja 050-3783 726

Tulkaa mukaan, tehdään hyvä kyläkirja!

Huunukassa kasvatettiin keskiajalla metsästyshaukkoja (Marja Rantanen)

Huunukan kylä, Impilahden kirkonkylästä etelään oli Laatokan rannalla, vesi ympäröi sitä kolmelta puolelta. Rantakalliot nousivat paikoin jyrkkinä ja tarjosivat hyviä pesimispaikkoja. Vanhoissa kartoissa kylän nimi esiintyy muodossa Hunnukka, minkä on johdettu sanasta ´huntu´. Termi liittyy haukanmetsästykseen.

Keskiajalla Huunukan miehet nimittäin kasvattivat metsästyshaukkoja. ´Huntua´ tarvittiin peittämään haukan silmät, jotta se olisi pysynyt rauhallisena metsästyksen alkuun asti. Vasta vuoden 1500 verokirjassa mainitaan hunnukkalaisista, ettei heidän "enää tarvitse antaa jahtihaukkaa maaherralle, vaan on heidät veroa maksavina kirjoitettu perevaaraan". Siihen asti haukat korvasivat veron.

Keskiajan lopulla Impilahti kuului Novgorodin ruhtinaiden valtapiiriin, Vatjan viidenneksen Sortavalan pogostaan eli kirkkopitäjään. Novgorod oli vaurautensa huipulla 1200-1400 –luvuilla; sen kulttuuri kukoisti. Papiston valta oli suuri; arkkipiispa oli eräänlainen valtion pää ja koko valtakunta muistutti hallinnoltaan nyky-Vatikaania, mutta alueeltaan se oli yhtä laaja kuin Ranska, Belgia ja Hollanti yhteensä. Sinne arvattavasti kasvatettiin Huunukankin haukat.

Vallasväen harrastus

Petolinnuilla metsästäminen on ollut ruhtinaiden, aatelisten ja papiston huvia ja suuresti arvostamaa urheilua jo yli 4000 vuoden ajan. Assyrialaiset, kaukoidän kansat, persialaiset ja arabit harrastivat haukkametsästystä jo ennen ajanlaskumme alkua; euroopanlaajuiseksi innostus levisi 300-luvulta 1600-luvulle. Hyvä metsästyshaukka oli arvoltaan enemmän kuin painonsa kullassa; niinpä se soveltui lahjaksi, rauhanneuvottelujen valuutaksi ja pantiksikin. Metsästyslinnan paikan valintaan vaikutti ratkaisevasti saalislintujen olemassaolo. Saksassa mm. Scloss Falkenlust rokokooajalta on liitetty maailman kulttuuriperintöluetteloon. Ruotsin hovissa oli kuninkaallisen haukkametsästäjän virka aina 1800-luvulle asti, vaikka varsinainen haukalla metsästys loppuikin jo 1700-luvun puolella, Kustaa III:n aikoihin. Ampuma-aseiden yleistyessä haukalla metsästys laantui.

Haukan kasvatus

Monen tyyppisiä petolintuja voitiin kasvattaa metsästäjän "aseeksi". Haukat (accipitridae) ja jalohaukat (falconidae) olivat tavallisimpia, mutta kotkiakin käytettiin. Kullakin lajilla on omat saaliseläimensä; ennen kaikkea metsästetään kuitenkin kanalintuja. Suosituin metsästyshaukka lienee kautta aikojen ollut muuttohaukka (falco peregrinus). Puolustajansa on myös kanahaukalla (accipiter gentilis): varsinkin hätkähdyttävän suurikokoinen naarashaukka on taitava metsästäjä.

Huunukassa todennäköisesti kasvatettiin juuri kanahaukkoja, joiden pesiä jyrkillä rantakallioilla on muisteltu vielä Impilahti-kirjoissakin. Ehkä joku lukijoistamme voisi kertoa omia kokemuksiaan?

Kun nuori haukka oli haettu pesältä, se oli kesytettävä. Kuka tahansa ei tähän soveltunutkaan. Vaadittiin kärsivällisyyttä, aikaa, taitoa ja ahkeruutta. Alkuun lintua pidettiin nälässä ja unetta, jotta sen vastustushalu saataisiin murtumaan. Ja jotta se tottuisi ihmisiin ja alkaisi luottaa kasvattajaansa, sitä pidettiin mukana mahdollisimman paljon: kannettiin käsivarrella. Keskiajan Englannissa haukkaa kehotettiin pitämään mukana jopa kaupungille tai kirkkoon mentäessä.

Metsästystä harjoiteltiin alkuun päästämällä haukka tekosaaliin kimppuun. Palkkioksi se sai lihaa, arvattavasti hiiriä, myyriä ja muuta pikkuriistaa. Ratkaisevan tärkeätä oli totuttaa lintu tulemaan kouluttajan luo aina tämän sitä halutessa.

Kasvattaminen oli kallista huvia. Linnut oli pidettävä ruoassa. Ne oli majoitettava turvallisesti. Kouluttamisessa tarvittiin monenlaisia tarvikkeita. Ja kouluttajatkin oli ylläpidettävä.

Metsästys

Metsälle mentiin useimmiten ratsain: mies, hevonen ja haukka. Usein mukana oli myös koira. Linnun silmät peitettiin eräänlaisella hupulla tai taidokkaasti koristellulla pienoiskypärällä. Silmät peitettynä haukka on rauhallinen eikä kiinnostu epäolennaisista seikoista kuten ihmisistä ja koirista. Haukkaa kuljetettiin ratsumiehen käsivarrella. Käsivartta suojasi linnun kynsiltä paksu nahka. Haukan jaloissa oli hihnat ja kulkunen, joka helpotti sen paikallistamista saalistuksen jälkeen. Huppu poistettiin metsästyshaukan silmiltä ja lintu päästettiin tai heitettiin lentoon vasta kun saalis oli näkösällä. Kanalinnut ovat helppo saalis; haukkojen nopeudelle ja luontaisille metsästäjäntaidoille ne eivät paljon mahda. Jalohaukat, kuten esimerkiksi muuttohaukka, olivat omiaan metsästettäessä laajoilla aukeilla, haukat, esimerkiksi kanahaukka, taas soveltuivat paremmin myös metsäoloihin. Kun lintu oli napannut saaliin, se oli löydettävä ennen kuin se alkoi raadella saalistaan. Hevosella linnun luo ehti pitkänkin matkan päähän nopeasti, jalkamiehenä metsästävän apuna oli koira. Varsinkin spanieli oli haukkametsästäjän koira, vaikka tuskin Suomessa.

Haukkakirjallisuutta

Metsästysinnostus innosti myös kirjoittamaan. Kirjoja tekivät niin aateliset kuin kirkkoruhtinaat. Keskiajan perusteellisimman oppaan kirjoitti 1200-luvulla Hohenstaufikeisari Fredrik II, jonka teos "De Arte Venandi Cum Avibus" (Linnuilla metsästämisen taidosta) on ollut eurooppalaisen haukalla metsästyksen ohjenuora meidän päiviimme asti. Luultavasti Huunukan miehet saivat kuitenkin oppinsa isiltään käytännön kautta, eivät kirjatietona!

Haukka symbolina

Muuttohaukka oli Egyptissä faraon vertauskuva: sen katseen sanottiin halvaannuttavan toiset linnut kuten faraon näkeminen halvaannuttaa hänen vihollisensa. Myös egyptiläisten taivaan jumala Horus on kuvattiin haukkana tai haukkapäisenä ihmisenä, samoin auringonjumala Re ja sodanjumala Momth. Kuolleiden jumala Sokar esitettiin muumioituna haukkana.

Pohjolan germaanikansat uskoivat Odinin lentävän haukanhahmoisena. Haukkana esiintyi myös juonikas Loke.

Haukan silmä oli Egyptissä laajakatseisuuden ja vahingoittumattomuuden symboli – amulettinakin arvostettu. Haukka on ollut aistillisuuden voittamisen vertauskuva, mutta keskiajalla myös ahneuden ja ruumiin himojen ilmentymä. Nykyisin "haukka" on kovakouraisen, väkivaltaa ja sotilaallista voimankäyttöä suosivan poliittisen linjan tunnus, siinä missä "kyyhky" kuvaa sovittelevamman ja rauhanomaisia ratkaisuja etsivän linjan kannattajia.

Haukka esiintyy myös heraldiikassa. Vaikka haukkalajeja on lukuisia, vaakunoihin on päässyt tarkemmin määrittelemätön metsästyshaukka, jaloissa kulkunen ja päässä huppu. Haukan siivet ovat supussa.

Haukkametsästys tänään

Haukkametsästys lopahti aikanaan lähes täysin ampuma-aseiden yleistyessä, mutta nyt eletään sen renessanssia. Haukankasvatuksesta ja haukkametsästyksestä on tullut uudestaan muotia. On haukankasvatuslaitoksia ja –kouluja. Myynnissä on uusia oppikirjoja. Järjestetään metsästysretkiä ja näytöksiä. Haukkametsästäjillä on omat yhdistyksensä, jotka toimivat vireästi niin Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa, Unkarissa, Ranskassa, Venäjällä, Kazakstanissa, puhumattakaan Yhdysvalloista, Kanadasta, Kiinasta, Afrikan maista, Intiasta, Pakistanista, Arabiemiirikunnista, Qatarista, Turkestanista, Koreasta ... Suomesta en tosin ainakaan internetistä ole löytänyt asianharrastajia.

Haukat ovat yhtä kallisarvoisia tänään kuin keskiajallakin. Myös niiden salametsästys on valitettavan yleistä, koska haukoista maksetaan hyvin. Haukkakantojen kehitystä seurataan tarkasti monissa maissa.

Impilahden haukannimet

Huunukan (Hunnukan) ohella Impilahdella monet muutkin paikannimet viittaavat haukkoihin: Haukkaselkä, Haukkalahti, Haukkalampi ja Haukkavaara tulevat mieleen. Muitakin varmasti on. Kertoisitteko? Ehkäpä jollakin kotiseuturetkellä voisimme tutustua juuri näihin haukkapaikkoihin.

Alkuun