IMPILAHTELAINEN 3/2001Impilahtelainen 3/2001 käsitteli kesän matkaa ja sen yhteydessä siunattuja muistomerkkejä.
Helmenä artikkelit Muistoja Karjalasta ja Muistomerkit -Paavo Koposen henkinen testamentti
Muistomerkkiprojektin hedelmiä siunattiin kesän matkan yhteydessä Sumeriassa. Kuva Aili Helenius
MUISTOJA KARJALASTA
Lähdimme Pitkänrannan kupeessa olevasta Nietjärven kylästä evakkoon marras- joulukuun vaihteessa 1939. Keskellä yötä tulivat poliisi ja kyläpäällikkö hälyttämään kaikki kylän asukkaat. Mukaan ei saanut ottaa muuta kun eväät reppuun ja vaihtovaatteet. Sanottiin, että tullaan takaisin parin viikon kuluttua. Pitkä pariviikkoinen tulikin.
Mekin lähdimme keskellä yötä. Meitä oli 7 henkeä eväsreppuineen ja hevosen rekeen piti mahtua. Lehmät laitettiin riimuihin ja ne kulkivat reen perässä. Navettaan jäi 15 lammasta, joille laitettiin paljon heiniä ja vettä, että pärjäisivät sen pari viikkoa.
Menimme mummolaan noin 2:n kilometrin päähän. Siellä lotat, jotka olivat oman kylän tyttöjä, ottivat lehmät hoiviinsa ja veivät ne 5 kilometrin päähän Pitkärannan asemalle. Siellä lehmät laitettiin junaan, eikä sen koomin lehmistä kuulunut mitään. Lotat menivät muihin tehtäviin.
Mummolasta tuli kuorma-auto hakemaan ihmisiä Pitkärannan asemalle. Asemalla meidät sullottiin härkävaunuun, jossa lämmittimenä oli kamiina ja ulkona oli 20-25° pakkasta. Nuorin matkaan lähtijä oli setäni 3 päivän vanha lapsi.
Junalla meidät vietiin Liperiin ja majoitettiin Liperin koululle. Elettiin 4. päivää joulukuuta. Taloista tuli hevosmiehiä valkkaamaan minkälaisen perheen he halusivat ottaa kotiinsa. Ruoka tuli talosta, mutta kansanhuolto maksoi talonväelle ruokarahaa. Me ruvettiin talon töihin. Äitini kävi navetalla ja isäni oli jo silloin sairas. Minä olin 12 vuotta vanha ja kävin lypsyllä kolme kertaa päivässä. Lehmiä oli 18 ja yksi navetta-apulainen. Vesi oli kannettava navetalle.
Keväällä 1940 meidät siirrettiin linja-autolla Riistaveden koululle. Taas isännät tulivat valkkaamaan perheitä. Me päästiin Melaniemelle erilliseen mökkiin. Mökki oli pieni.
Melaniemellä oltiin reilu vuosi. Sitten Kuopion Maanviljelysseura tarjosi meille maalaispaikkaa joka oli Enso Guzetin maista Tuusniemen Saahkarin rannalla. Paikka oli maanviljelyspaikka ja hyvä olikin. Kiiskiniemessä olimme välirauhan loppupuolelle saakka. Kuitenkin vanhempieni kova kaipuu takaisin Karjalaan sai meidät lähtemään takaisin lokakuussa.
Asuimme Unto Siilin kotona seuraavaan kevääseen. Meidän kotipaikka oli 7 km:n päässä Unton kodista. Unton kodista käsin vanhempani kävivät kaatamassa rakennuspuut välit hevosella ajaen.
Vaikka isäni oli sairas, isäni ja äitini yrittivät vain eteenpäin. Meidän entinen koti oli viety korsutarpeiksi, joten ei ollut kun kivijalka jäljellä. Sille kivijalalle tehtiin yksi huone. Muutettiin siihen huoneeseen ja ajateltiin, että siitä käsin rakennetaan lisää tilaa.
Kolme viikkoa ehdittiin asua uudessa kodissa, kun taas jouduttiin lähtemään maailmalle. Juhannuksen jälkeisellä viikolla koko kylän perheet joutuivat lähtemään tielle tietymättömille. Kyläpäällikkö määräsi meidät 5 tyttöä lehmiä kuljettamaan. Minä olin silloin 15 vuotta. Minä olin oikein halukas lähtemään karjan mukaan, koska halusin nähdä, minne ne nyt joutuisi. Meillä viidellä tytöllä oli ajettavana 25 lehmää. Nietjärveltä otettiin lehmät ajettaviksi. Lehmät lypsettiin kaksi kertaa päivässä, joissakin paikoissa oli järjestetty lypsäjätkin, mutta me oltiin nuoria tyttöjä ja lypsettiin itse. Joskus jouduttiin lypsämään saloseudulla ja silloin maidot kaadettiin maahan. Asutulla alueella lypsettäessä joku haki maidot tarpeisiinsa. Lehmien jalat kipeytyivät ja punatautikin vaivasi matkalla olevia eläimiä. Jouduimme jättämään sairaat lehmät taloihin matkan varrelle, eikä niistä sen jälkeen kuulunut mitään. Kolme viikkoa oltiin tien päällä ja sitten päästiin Heinävedelle. Siellä saimme lehmät avovaunuihin junaan. Kaksi vuorokautta olimme Heinäveden asemalla kunnes juna lähti liikkeelle. Myös junassa lehmät lypsettiin kaksi kertaa vuorokaudessa. Asemilla oli sotilaita, jotka hakivat maitoa pakkeihinsa. Lehmät eivät paljon lypsäneet, sillä ruokaa oli niukasti, ne suorastaan näkivät nälkää. 4 vuorokautta oltiin junassa kunnes saavuttiin Alavuden asemalle. Ja elossa saimme lehmätkin sinne. Sieltä ilmoitettiin karjan omistajille, että karja on haettavissa asemalta. Lehmillä oli tunnistelaput kaulassa, että omistajat tuntisivat omansa.
Meidän kylän väki oli viety Kuortaneelle. Alavudelta oli Kuortaneelle 18 kilometriä. Me jouduimme Kuortaneen Mäyrälle Rantasen taloon. Siellä saatiin lehmät peltoon, joita meillä oli enää jäljellä 3. Oli hyvin kuiva kesä ja yöllä oli hallaa.
Me olimme pohjanmaalla sen kesän loppu seuraavaan kevääseen saakka. Kuopion Maanviljelysseura taas tarjosi meille samaa paikkaa, josta lähdimme välirauhan aikana Karjalaan. Me otimme vastaan sen paikan ja teimme viljatkin.
Veljet olivat siellä sotatouhuissa. Vanhin veli oli vapaaehtoisena talvisodan alusta alkaen. Nuorempi veli joutui sitten sinne toiseen sotaan. Näin ollen jouduimme me naisväki tekemään maanviljelystöitä, kun isäni oli sairas. Äitini joutui kylvämään siemenet ja apulannat käsin. Heinätkin seivästettiin naisväellä, paitsi vieras kävi niittämässä heinät. Olihan meillä jo silloin 6 lehmää, kun ostettiin täältä Savosta muutama. Elämä alkoi mennä uralleen. Tehtiin kovasti töitä, jo lapsetkin vointinsa mukaan.
Tässä on vain pääpiirteitä siitä, minkä laista on ollut lapsen lähteä kahdesti Karjalasta.
Mirja Miettinen os. Kuikka
Sivun alkuun
Muistokivet
- Paavo Koposen henkinen testamenttiKirjoittaessaan kotipitäjämme Impilahden historiaa, Esi-isiemme Impilahti –teosta ja sen täydennys kirjaa Muistojemme Impilahtea Paavo Koponen joutui selvittelemään hautausmaiden, kirkkojen ja tsasounien sijaintipaikkoja. Jo silloin hän esitti ajatuksen, että näille pyhille paikoille olisi pystytettävä muistokivet tai ainakin jonkinlaiset muistolaatat kertomaan tuleville sukupolville, mitä sillä paikalla on aikoinaan ollut.
Toimeen tartuttiin…
Toimeen tartuttiin, kun vuoden 2000 vuosikokouksessa järjestömme teki päätöksen, että selvitetään mitä mahdollisuuksia olisi Paavo Koposen toiveen toteuttamiseksi, ja myönteisemmässä tapauksessa se myös toteutetaan. Hanke tuntui silloin melkeinpä ylivoimaisen vaikealta. Vahvoja epäilyjä myös esitettiin. Puheenjohtaja Helmi Tiainen otti kuitenkin kivihankkeen oikein sydämen asiakseen ja valitsi työryhmän, johon tulivat Teppo Siili, Ilmo Piirainen ja Aaro Sario.
Ensimmäinen tavoite
Ensimmäinen tavoite oli löytää hautausmaat karttojakin apuna käyttäen sekä tunnustella Pitkärannan kaupunginjohtajan mielipidettä luvan saamiseksi. Jo tässä vaiheessa ja aina myöhemminkin avusti meitä inkeriläissyntyinen opettaja Klara Kobzareva toimien tulkkina ja myöskin toimikunnan paikallisena edustajana Pitkärannassa.
Kaupunginjohtajan positiivinen asenne
Lupa-asiaan Pitkärannan kaupunginjohtaja suhtautui hyvin myönteisesti esittäen kuitenkin, ettei muistokivissä saisi esiintyä mitään vuosilukuja. Hän lupasi puoltaa anomustamme, mutta ratkaisu tehtäisiin kuitenkin Moskovassa. Sinne saakka sitä ei tiettävästi tarvinnut kuitenkaan toimittaa, vaan asia sai myönteisen ratkaisun Petroskoissa. Myös jatkossa lupa-asiat ovat hoituneet kiitettävän vaivattomasti. Siinä vaiheessa vain kivien toimittaja puuttui.
Yhteistyö uuksulaisen kiviveistämön kanssa
Uuksun kiviveistämö osoittautui halukkaaksi ja päteväksi hankkeen toteuttajaksi. Neuvottelun tuloksena solmittiin sopimus, joka sisälsi luonnonkivien hakemisen maastosta, tekstien kaiverruksen ja kivien toimittamisen ennalta määrättyihin, lopullisiin sijoituspaikkoihinsa. Sopimus sisälsi myös toimituksen eri vaiheiden aikataulun ja siihen liittyvän maksuporrastuksen. Lyhyesti se oli seuraava: 1.vaihe, kivet maastosta kiviveistämöllä, 5000 mk. 2.vaihe, kaiverrukset kivissä, 5000mk. 3. Vaihe, kivet lopullisilla sijoituspaikoilla hautausmaiden tuntumassa, 5000 mk. Koko hankkeen ensimmäinen vaihe, hautausmaat, maksoi siis 15 000 mk. Aina ennen maksun suorittamista toimikunta tarkasta k.o. vaiheen. Kivet on siis seuraavilla hautausmailla: Pitkäranta lut. ja ort., Uuksu ort., Kitilä ort., Haukkaselkä ort., Sumeria lut., Rannankylä lut., Metsäkylä lut. ja Kytösyrjä ort. Yhdeksällä hautausmaalla on siis nyt kivet. Kokkoselkä ort. Kyläkalmiston paikkaa ei ole vielä löydetty, joten asia on siltä osin vielä auki.
Kivi hankkeen toinen vaihe
Toimikunta totesi, että nyt on vasta kivihankkeen ensimmäinen vaihe, kivet hautausmailla, valmis. On siis käynnistettävä toinen vaihe, joka sisältää muistokivien toimittamisen tuhottujen kirkkojen paikoille sekä saarikalmistoille. Kohteet olisivat seuraavat kirkot: Impilahden lut., Kitilän vanha ja uusi ort., Pitkärannan lut. ja ort., sekä Syskynsalmen skiitan ort kirkko, joka on hyvää vauhtia tuhoutumassa. Saarikalmistoista tulee kysymykseen vain Syskyjärven saaret, koska Uomaa hautasaarineen kuuluukin Suojärven piiriin, eikä Pitkäranta niin ollen voi myöntää sinne lupaa. Muulle kakkosvaiheen osalle on lupa jo saatu ja toteutus alkaa vielä tämän syksyn aikana. Toimitussopimus on Uuksun kiviveistämön kanssa myös tehty ja hinnaksi tuli 14 000 mk.
Hankkeen rahoitus
Rahoitukseen ovat osallistuneet oman seuramme lisäksi Impiranta-Säätiö, useat lahjoittajat sekä Karjalan kulttuurirahasto huomattavalla summalla.
Hankaluuksia, mitä erilaisimpia, pelkäsimme nousevan eteemme, mutta pelkomme on ainakin tähän mennessä osoittautunut turhaksi. Vaikeuksia ei ole ollut. Henkilöt, joiden kanssa olemme asioineet, ovat olleet erittäin ystävällisiä, myötämielisiä ja asiallisia. Avustajistamme Klara –tulkkimme on osoittautunut suorastaan korvaamattomaksi. Nämä ovat tekijöitä, jotka ovat antaneet meille intoa ja voimaa ponnistella arvokkaan tehtävämme kimpussa.Aaro Sario
