Impilahden logo
Impilahden logo
Impilahti etusivuImpilahti historiaImpilahti arkistotImpilahti uutisetImpilahti jäseneksiImpilahti karttaImpilahti myynnissäImpilahti linkit


UUTISET

Impilahti-Seura ry.

 ”Grigor Auer – karjalaisen taiteilijan elämäntyötä jäljittämässä” on Impilahden illan teemana tiistaina 28. lokakuuta. Antti Kuusimäki selostaa isoäitinsä isän teosten luettelointiprojektia, johon impilahtiseuralaisiltakin on saatu arvokasta tietoa. Tervetuloa kaikki Auerin taiteesta kiinnostuneet Karjalatalon Sortavala-saliin, Käpylänkuja 1 klo 18-20!

Impilahden illat syyskaudella 2008. 

Ensimmäisenä iltanamme tiistaina 30.9. menemme Kulttuurien museon Rajantakaista Karjalaa –näyttelyyn, jossa esitellään esinein, tekstein, valo- ja elokuvin Suomen ja rajantakaisen Karjalan vuorovaikutussuhteita 1900-luvulla.

Kulttuurien museo sijaitsee Tennispalatsissa Kampin metroaseman ja linja-autoasema sekä Kampin keskuksen välittömässä läheisyydessä.

Kokoonnumme museon Eteläisen Rautatienkadun (nro 8) puoleisen sisäänkäynnin luona klo 18, josta siirrymme museoon talon toiseen kerrokseen.

Tiistaisin museoon on vapaa pääsy, myös vaatteiden säilytys on ilmainen. Lippukassalta voi lainaksi saada kuulovammaisille palvelupistesilmukan ja kommunikaattorin, ja vaatesäilytyksestä lasten kantorepun, lastenrattaat ja pyörätuolin.

Museokäynnin päätteeksi Impilahti-Seura tarjoaa kahvit. Tervetuloa!

Jos tarvitset kuljetusapua, ilmoita Tuula Hämäläiselle, puh. (09)8721005,  040-5546936, tai Marja Rantaselle (09)676751, 040-5162834

Seuraavat Impilahden illat pidetään Karjalatalon Sortavala-salissa 28.10. ja 25.11. klo 18 alkaen.

Perinnelounas

Karjalatalossa pyhäinpäivänä, lauantaina 1. pnä marraskuuta klo 12 alkaen. Tervetuloa

 

Lisätty nuorisolle suunnattu sivusto. Katso osaatko vastata kysymyksiin.

Impilahti-juhlaa vietettiin Outokummussa. Muistoja juhlasta.


Virtuaalinen Impilahti putiikki on avattu.

Impilahden luterilaisen seurakunnan kirkonkirjat on jo internetissä Suomen sukututkimusseuran toimesta. http://www.genealogia.fi/

Jos haluat Impilahti-Seuran postituslistalle, niin lähetä sähköpostiosoitteesi Pertti Vuotilalle

Osoite on:

pertti.vuotilaATmbnet.fi  (AT=@)


Tervetuloa tutustumaan vieraskirjaamme.  

Ole hyvä ja kirjoita nimesi vieraskirjaan.

 

Impilahti.net